Rejlersin parhaat esihenkilöt haluavat oppia ja kehittyä koko ajan lisää
Rejlersin Matti Hautero, Otto Aaltonen ja Mikael Lehtinen ovat menestyneet esihenkilöinä työssään monesta näkökulmasta. He ovat tehneet hyvää tulosta, tukeneet yksikkönsä kasvua ja heidän tiiminsä ovat tyytyväisiä esihenkilöönsä. Se ei ole Rejlersillä harvinaista, saati ihmekään, sillä Rejlersillä panostetaan hyvään johtajuuteen.
Tämä on Rejlersin parhaat esihenkilöt -juttusarjan ensimmäinen osa, jossa kerrotaan Energian & Infran palveluvastaavasta Matti Hauterosta. Hautero on yksi Rejlersin menestyneistä esihenkilöistä, joka arvostaa johtajia, jotka pystyvät luomaan heterogeenisestä joukosta toimivan joukkueen.
- Eli hyödyntämään ihmisten erilaisia vahvuuksia ja tunnustamaan myös itsessään ne puolet, joissa ei ole vahvimmillaan ja hakemaan ympärilleen sellaisia ihmisiä, joilla näitä taitoja on, kokematta uhkaa omalle egolleen, Hautero sanoo.
Hauterosta tuli rejlersläinen maaliskuussa 2020. Hän siirtyi pienemmästä suunnittelutoimistosta Rejlersin voimajohtosuunnitteluun ensin projektipäälliköksi, sitten palveluvastaavaksi.
- Esihenkilötehtävät kiinnostivat minua jo Rejlersin tullessa. Johtaminen, johtajuus sekä vuorovaikutus ovat kiinnostuksen kohteita muutenkin elämässäni.
- Muiden opintojen muassa oma johtamisen korkeakouluni ja tärkein henkilökohtaisen kasvun kehittäjä on ollut partio. Nuoresta pitäen vastuuseen kasvaminen, käytännön tekeminen ja tiedollisten taitojen hankkiminen ovat tarjonneet hyvät eväät johtamiselle, Hautero pohtii.
Rejlersin arvot näkyvät esihenkilötyössä
Matti Hautero on kohdannut Rejlersillä hyvää johtamista alusta alkaen. Kulmakivet hyvään johtajuuteen löytyvät hänen mielestään jatkuvasta oppimisesta ja kehittymisestä.
- Oppivan organisaation tavoite ja kulttuuri johtaa hyvään johtamiseen ihan arkipäiväisellä tasolla. Rejlersillä pyritään tarjoamaan mahdollisuudet kehittää osaamista omien kiinnostusten suuntaan. Ollaan myös yhdessä mietitty, minkälaista osaamista meillä kannattaisi kehittää.
Hautero pohjaa omaa johtajuuttaan arvoihin, joten yrityksen arvot ja niiden konkreettinen läsnäolo ovat tärkeitä tekijöitä.
- Arvot eivät ole meillä Rejlersillä pölyttyneitä topdown -prosessin ohjeistuksia, vaan arkipäiväisessä tekemisessä näkyviä toimintatapoja. Ei niitä aktiivisesti joka päivä ajatella, mutta kun toimintaa tarkastelee arvojen kautta, huomaa, että siellähän ne näkyvät.
- Projektitiimin lisäksi koen omana tiiminä koko helminauhan ylimpään johtoon asti. On tärkeää muistaa, että menestys syntyy kokonaisuudesta. Meillä on koossa mahtava porukka osaavia ja työhönsä sitoutuneita ihmisiä, joihin on helppo luottaa, Hautero sanoo.
- Olen iloinen saadessani työskennellä tämän porukan kanssa.