Puhtaus maksaa – mistä rahat vihreään teräkseen?

Suomalainen yhteiskunta ja yritysmaailma ovat sitoutuneet vihreään siirtymään. Meillä on monta kilpailuetua: vähäpäästöinen sähkö, hyvä sähköverkko, sopivat olosuhteet uusiutuvan energian kasvulle ja merkittävästi tärkeitä mineraaleja. Suomessa on myös vahvaa teknologia-, prosessiteollisuus- ja kemianteollisuusosaamista.

Vihreän siirtymän hankkeita on valmisteilla paljon ja osa niistä on edennyt investointipäätökseen, suurimpina Adnorth Kouvolan datakeskus (1,5 mrd euroa) ja Fortumin Loviisan ydinvoimalan käyttöiän pidennys (1 mrd euroa). ^[i] Tunnelma erityisesti vetytalouden osalta on kuitenkin selvästi alavireisempi kuin vielä vuosi sitten - haasteita aiheuttavat monimutkaiset regulaatiot, inflaatio ja kohonneet korot, jotka nostavat investointikuluja ja hankkeiden riskejä entisestään.

Terästeollisuus tarvitsee puhdasta vetyä

Terästehtaat ovat merkittäviä hiilidioksidin päästölähteitä: noin 7-8 prosenttia globaaleista päästöistä muodostuu teräksen tuotannosta. Sähköistyksellä päästöjä pystytään vähentämään vain vähän. Toivo onkin asetettu vihreään vetyyn raudan suorapelkistysprosessissa (DRI). Euroopassa on vireillä useampia vihreän teräksen hankkeita, joita Ruotsissa ja Suomessa edistävät H2 Green Steel, SSAB ja Blastr Green Steel.

Kansainvälinen teräsjätti ArcelorMittal kuitenkin vastikään totesi, että satojen miljoonien tukiaisista huolimatta vihreä vety on Euroopassa liian kallista teräksen tuotantoon. [ii] ArcelorMittal ilmeisesti odotti saavansa uusiutuvaa vetyä hintaan 1,50 €/kg, kun taas Enagas Renovable pyysi siitä 4,2 €/kg. Saaga sai jatkoa, sillä EU hyväksyi Saksan hallituksen 1,3 mrd euron tukiesityksen ArcellorMittalin DRI-investoinneille.[iii] 

Hintaodotusten ero on vaikea kuroa umpeen, koska vedyn tuotantokustannus on vahvasti sidoksissa uusiutuvan sähkön hintaan. Vetyä onkin joissakin suunnitelmissa ajateltu tuottaa vain silloin, kun uusiutuvan sähkön hinta on alhainen tai jopa negatiivinen. Tämä ei kuitenkaan käy yksiin jatkuvatoimisen teollisuuden tarpeiden kanssa, vaan johtaisi vedyn varmuusvarastointiin, mikä nostaisi kustannuksia. Vaihtelevan uusiutuvan energian, vedyn valmistuksen, kuljetuksen ja varastoinnin sekä esimerkiksi teräksen valmistuksen liiketoiminta- ja kannattavuustavoitteiden toteutuminen yhtä aikaa on siis varsin haasteellista.

Pärjääkö Suomi kilpailussa?

Vihreä siirtymä on Euroopan yhteinen tavoite, jonka toteuttaminen edellyttää teollisuudelta lukuisia miljardiluokan investointeja ja kohtuuhintaista CO2 päästötöntä sähköenergiaa. Erityisesti Saksa ja Ranska ovat jakaneet tähän merkittäviä tukia, kun EU:ssa on vaikeissa olosuhteissa joustettu valtiontukien sääntelyssä. Komissio on hyväksynyt syyskuuhun 2023 mennessä valtiontukia yli 740 miljardia euroa, josta Saksa on myöntänyt 48,4, Ranska 22,6 ja Suomi 2,5 prosenttia. Uusia päätöksiä syntyy edelleen, kuten Saksan tuore miljardiluokan tuki osoittaa.

Pienemmillä mailla, kuten Ruotsi ja Suomi, ei ole varaa tukea investointeja vastaavassa mittakaavassa kuin Saksassa, vaikka vihreään terästuotantoon siirtyminen vaatii Pohjoismaissakin miljardiluokan pääomia. Tuotannon kannattavuudessa rahoituskulut ovat kuitenkin vain yksi kustannuserä ja tuotantolaitoksen elinkaaren aikana operointikustannuksilla on merkittävästi suurempi vaikutus tuotannon kannattavuuteen. Vihreässä terästuotannossa suurin yksittäinen kustannus syntyy sähköstä. Suomessa onkin tärkeätä varmistaa, että meillä on saatavilla kilpailijamaihin nähden kilpailukyisesti hinnoiteltua hiilidioksidivapaata sähköenergiaa nyt ja tulevaisuudessa. Tuulivoiman lisärakentaminen on askel oikeaan suuntaan, kunhan samanaikaisesti rakennetaan vastaava määrä uutta säätövoimaa.

Pohjois-Ruotsissa on jo nyt reilusti vihreää vesivoimalla tuotettua sähköä, jota ei pystytä siirtämään nykyisellä verkkoinfralla Etelä-Ruotsiin tai vielä etelämmäs Eurooppaan, jossa sille markkinaa olisi. Puhdas kohtuuhintainen sähkö on Pohjois-Ruotsissa tarjoamassa LKAB:lle mahdollisuuden muuttaa kaikki rautatuotanto fossiilivapaaksi vuoteen 2050 mennessä; tähän tarvitaan tulevaisuudessa vuosittain 70 TWh sähköä. Myös H2 Green Steel rakentaa fossiilivapaata terästehdasta Luleån lähelle Bodeniin. Lisäksi teräsvalmistaja SSAB on ilmoittanut muuttavansa terästuotantonsa fossiilivapaaksi – pohjoismaissa heillä on tuotantolaitokset Raahessa sekä  Luleåssa ja Oxelösundissa. 

Osaammeko me katsoa vuoteen 2050?

Blogin kirjoittaja Jouni Honkala vastaa Rejlersin kaivannais- ja metalliteollisuuden liiketoiminnasta.

***

[i] https://ek.fi/tutkittua-tietoa/vihreat-investoinnit/

[ii] https://www.hydrogeninsight.com/industrial/green-hydrogen-is-too-expensive-to-use-in-our-eu-steel-mills-even-though-weve-secured-billions-in-subsidies/2-1-1601199

[iii] https://www.hydrogeninsight.com/industrial/arcelormittal-set-for-1-3bn-grant-for-green-hydrogen-steel-project-days-after-firm-said-h2-is-too-expensive-to-use/2-1-1603666